Asuin Australiassa 2003-2006 ja työmatkapyöräilyä tuli tehtyä lähes ympärivuoden n. 100km viikossa. Australian pyöräilykulttuuri (ainakin Canberrassa) oli ihan uskomaton: porukka meni vaikka minkälaisella menopelillä työmatkaa ja aika paljon näki myös pyöriä, joissa polkija istui ihan maan tasalla ja väänsi käsilläkin voimaa. Haasteena tietenkin Australiassa oli itselleni kuuma keli kun vasta illemmalla halusi edes lähteä veivaamaan.
Maantiepyörän ostin itselleni vuonna 2013 kun aloittelin triathlon-harrastusta. Lukkopolkimien opetteluun meni varmasti tuo ensimmäinen kesä. Muutamassa pikakisassa sai vauhdit nostettua yli 30km/h parin kymmenen kilometrin kisajoissa. Silti opin, että tekniikkaa ja voimaa pitäisi saada lisää, jotta vauhdit nousevat niin, ettei samalla sykkeet olisi ihan taivaassa.
Vuonna 2014 kävin muutamia pyöräilykisoja / tempoajoja: wattbike-kisan (20km) talvella ja 20 km tempoajon huhtikuussa Sastamalassa. Talven aikana tein trainerilla myös sisäpyöräilyä, joten tatsi pysyi ainakin jotenkin pyörään koko talven ajan. Tempot oli vielä keväällä haastavia eikä vauhtia ollut ihan toivotulla tavalla.
Kesällä parasta ajoa oli Joroisten puolimatkan kisassa: 90 km aikaan 2h 50 min (n. 34km/h vauhtia). Heinä-elokuulle ajoittui paras pyöräilyvauhti ja hyvä niin.

Talvella 2015 tein trainerilla 2h-45min harjoitteita treeniohjelman mukaisesti. Lisävauhtia olen koettanut hakea jalkoihin salitreenistä jota teen 2 X viikossa ja ohjelma vaihtuu 3 viikon välein. Kevättä kohti pidetään voimatasot korkealla ja lisätään harjoitteen kestoa. Ainakin jaloissa on sitä kautta nyt ihan hyvä pyöräilytuntuma.
Ulkokausi avattu tänään (15.3.) 30 km ajolla (hybridillä toki vielä). Ihanaa kun saa vaihtaa autotallin seinän vaihtuviin maisemiin!
Odottavin mielin lähdössä siis pyöräkauteen 2015!